Kuntoutus terveydenhuoltouudistuksessa

Kirjoittaja on kuntoutuskentässä toimiva asiantuntija. Hän kirjoittaa anonyymisti ajankohtaisista asioista.

Hallitus päätti 10.6.2010 esityksestä terveydenhuoltolain uudistamiseksi (HE 90/2010), ja Presidentti antoi 11.6. esityksen eduskunnalle. Peruspalveluministeri Paula Risikko vastasi kuntasektorin arvosteluun lain huonosta valmistelusta (siinä ei käsitellä taloudellisia seikkoja) sanomalla että esitys on ensimmäinen askel suuressa muutoksessa.

STM:n asiaa koskevassa tiedotteessa (Terveydenhuoltolaki parantaa asiakkaiden asemaa, 10.6.2010) väliotsikot olivat:
• Asiakkaan valinnanmahdollisuudet laajenevat
• Laatua ja potilasturvallisuutta parannetaan
• Täsmennyksiä hoitotakuuseen
• Perusterveydenhuoltoa ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä vahvistetaan
• Terveyden ja hyvinvoinnin edistämiselle lisää painoarvoa
• Terveydenhuoltolaki antaa kunnille mahdollisuuden hillitä kustannusten kasvua
• Terveydenhuoltolaki on osa kokonaisuudistusta

Näistä ei sinänsä seuraa mitään kuntoutukselle. Risikko piti 10.6. pitämässään tiedotustilaisuudessa 20 dian esityksen, ja kolmessa niistä (alakohdassa Perusterveydenhuollon vahvistaminen (1-3/3) oli maininta kuntoutuksesta:
• Sairaanhoitopiirin alueen kunnat laativat terveydenhuollon järjestämissuunnitelman kuntien perusterveydenhuollon lähtökohdista: sovitaan muun muassa lääkinnällisestä kuntoutuksesta
• Sairaanhoitopiiri sovittaa yhteen erikoissairaanhoidon palvelut väestön ja perusterveydenhuollon tarpeiden mukaisesti: shp vastaa pth lab ja rtg sekä kuntoutuksen kehittämisen ohjauksesta ja laadunvalvonnasta
• Moniammatillinen perusterveydenhuollon yksikkö sairaanhoitopiirissä antaa asiantuntemusta ja sovittaa yhteen T&K toimintaa, hoito- ja kuntoutusketjujen laadintaa, täydennyskoulutusta ja henkilöstötarpeen ennakointia alueellaan
Kustannusvaikutuksia koskevassa diassa (12 eri kohtaa) kuntoutusta ei mainita.
Pitkä tie tässä on takana (vuonna 2008 ilmestyi STM:n terveydenhuoltolakityöryhmän raportti yhtenä merkkipaaluna, siihen saatiin 313 lausuntoa), mutta pitempi on vielä edessä. Pitäisikö kuntoutuksen väen palata ajassa 25 vuotta taaksepäin, VALTAVA-uudistuksen aikaan, jolloin syntyivät keskussairaaloiden kuntoutusyksiköt, ja jolloin (1985) tämä yhdistyskin (KUTKE, Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämisyhdistys, omaa sukua Lääkinnällisen kuntoutuksen yhdistys) syntyi.

Tässä perusteellisessa sisältöuudistuksessa eniten minun silmääni pistää se, että muutokseksi entiseen tilanteeseen (vuoden 1991 lääkinnällisen kuntoutuksen asetus) tulee säädöstason nosto asetuksesta laiksi. Valtion ja kunnan viranhaltijoiden pätevyydestä ja moraalista käydään kummallista ja päättymätöntä keskustelua. Kuntoutuksessa on lisäksi muitakin osapuolia – Kela ja muu vakuutussektori – ja tästä syystä järjestelmä on tavallista monimutkaisempi. Kunnat ovat typerämpiä ja piittaamattomampia kuin valtio, ja siksi tärkeistä asioista on säädettävä lailla, ja se tehdään nyt tässä terveydenhuoltolakiuudistuksessa kuntoutuksen kanssa.

Uuden terveydenhuoltolain mukaan (29 §) lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluu seitsemän erilaista toimenpidettä:
1. kuntoutusneuvonta ja kuntoutusohjaus
2. potilaan toiminta- ja työkyvyn sekä kuntoutustarpeen arviointi
3. kuntoutustutkimus, jonka avulla selvitetään potilaan kuntoutusmahdollisuuksia
4. toimintakyvyn parantamiseen ja ylläpitämiseen tähtäävät terapiat sekä muut tarvittavat kuntoutumista edistävät toimenpiteet
5. apuvälinepalvelut
6. sopeutumisvalmennus
7. 1-6 kohdassa tarpeellisista toimenpiteistä koostuvat kuntoutusjaksot laitos- tai avohoidossa.

Kumottavassa lääkinnällisen kuntoutuksen asetuksessa vastaavat palvelut ovat:
1. kuntoutumista ja kuntoutuspalveluja koskeva neuvonta ja ohjaus
2. kuntoutustarvetta ja –mahdollisuuksia selvittävä tutkimus työ- ja toimintakyvyn arviointeineen ja työkokeiluineen
3. fysioterapia, toimintaterapia, puheterapia, neuropsykologinen kuntoutus, psykoterapia ja muut näihin rinnastettavat toimintakykyä parantavat ja ylläpitävät terapiat ja toimenpiteet
4. apuvälinepalvelut, johon kuuluu apuvälineiden tarpeen määrittely, välineiden sovitus, luovutus omaksi tai käytettäväksi, käytön opetus ja seuranta sekä välineiden huolto
5. sopeutumisvalmennus, jolla tarkoitetaan kuntoutujan ja hänen omaistensa ohjausta ja valmentautumista sairastumisen tai vammautumisen jälkeisessä elämäntilanteessa
6. edellä mainituista tarpeellisista toimenpiteistä koostuvat kuntoutusjaksot laitos- ja avohoidossa
7. kuntoutusohjaus, jolla tarkoitetaan kuntoutujan ja hänen lähiyhteisönsä tukemista ja ohjausta sekä kuntoutujan toimintamahdollisuuksiin liittyvistä palveluista tiedottamista
8. muut näihin rinnastettavat palvelut.

Uuden lain pykälässä on myös vaatimus kuntoutussuunnitelmasta ja tarvittaessa nimettävästä yhdyshenkilöstä, lisäksi kunnan oikeus tietyin ehdoin saada Kelan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen piiriin kuuluvalle henkilölle järjestetystä kuntoutuksesta korvaus Kelalta. Nykyisin sama asia on säädetty epäsuorasti Kelan kuntoutuslain 53 §:ssä, jossa tehdään poikkeus kieltoon järjestää ja korvata julkisen tahon antamia kuntoutuspalveluja, ”jos kuntoutuksen järjestämisvelvollisuutta ei voida muuten täyttää.” Tällaisia tapauksia on kuitenkin ollut hyvin vähän.

Varmasti olisi syytä pohdiskella onko 20 vuoden aikana tapahtunut kuntoutuspalvelujen kehitystä enemmän kuin lakiesitys sisällön puolesta antaa ymmärtää. Uudessa laissa on vain eräitä sanoja vaihdettu, ja perinteisten käsitteiden (sopeutumisvalmennus, kuntoutusohjaus) selitykset on jätetty pois. Todennäköisesti pykälät ja niiden sisältö tulevat säilymään tässä pinnallisesti uudessa mutta sisällöllisesti samassa muodossa seuraavat 25 vuotta.

Tärkeämpää – vaikkakin ehkä jo myöhäistä – olisi keskustella siitä, voisiko, pitäisikö lääkinnällisen kuntoutuksen pykälä kirjoittaa aivan toisella tavalla: yleisemmin ja tavoitteellisemmin. Eihän vastaavaa ”sairaanhoito”-pykälääkään (24 §) ole kirjoitettu ”toimenpiteittäin”.

Sairaanhoitoon sisältyvät
1. sairauksien tutkimus, lääketieteellinen tai hammaslääketieteellinen taudin määritys, hoito sekä tarpeellinen lääkinnällinen kuntoutus
2. sairauksien ehkäiseminen, parantaminen ja kärsimysten lievittäminen
3. ohjaus, jolla tuetaan potilaan hoitoon sitoutumista ja omahoitoa
4. erityistä tukea, tutkimusta ja hoitoa tarvitsevan potilaan terveysongelmien varhainen tunnistaminen, hoito ja jatkohoitoon ohjaaminen.
Jokainen näkee tuosta pykälästä, että lääkinnällisen kuntoutuksen ajatellaan olevan sairaanhoidon osa eikä terveydenhuoltoa läpäisevä ja sen ulkopuolelle kurkottava periaate. Terveydenhuollon sisältä katsoen muutos asetuksesta laiksi entisin käsittein voi olla riittävä, mutta terveydenhuollon yleisen yhteiskunnallisen tehtävän kannalta täysin riittämätön. Erikoista on myös se, että lääkinnälliselle kuntoutukselle rinnakkaisena on pykälä mielenterveystyöstä, joka puolestaan sisältää omana osanaan lääkinnällisen kuntoutuksen. Ehkä juristeilla ei ole mitään johdonmukaisuuden tarvetta. Tästä käsitteellisestä sotkusta seuraa se, että ”kuntoutusta” järjestetään tulevaisuudessakin ”varsinaisena kuntoutuksena” (josta ei ole asiakasmaksua) ja hoitona (josta on asiakasmaksu).

Jos lääkinnälliselle kuntoutukselle haluttaisiin saada joustavampi lainsäädännöllinen pohja ja kattavampi sisältö, voisi olla kaksi mahdollisuutta. Määritellään sisältö ”vaikuttavina ainesosina”, kuntoutuksellisina moduuleina tai tavoitelähtöisinä osaamisalueina. Siihen on olemassa väline, johon Suomi on sitoutunut, ICF-luokitus. Toinen tapa sitoa kunta kiltisti valtion liekaan on kirjoittaa lakiin valtioneuvostolle asetuksenantovaltuutus.
Eduskunta käsittelee lakiesitystä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, perustuslakivaliokunnassa ja lakivaliokunnassa syksyn mittaan. Ensimmäiset kuulemiset ovat jo takana, mutta työskentely painottuu loka-marraskuuhun, kun lain pitäisi tulla voimaan ensi vuoden alusta. Lähetekeskustelu käytiin eduskunnassa 16.6. ja siinä käytettiin 36 puheenvuoroa, vain pari mainintaa kuntoutuksesta.

Keskustelun lopuksi Eero Akaan-Penttilä nosti esille kysymyksen rahoituksen monikanavaisuudesta. Ministeri Risikko vastasi, että STM selvittää syksyyn mennessä mitä monikanavaisuudelle tehdään. Hän itse ei missään nimessä kannata yksikanavaisuutta (terveysrahastoa tms.), koska se johtaisi (Norjan tapaan) voimakkaasti diagnoosilähtöiseen palvelujärjestelmään.

Nimimerkki Ajatuksia kuntoutuksesta