Julkaise tai tuhoudu

Kirjoittaja on kuntoutuskentässä toimiva asiantuntija. Hän kirjoittaa anonyymisti ajankohtaisista asioista.

Siitä on jo kauan kun ilmaus ”publish or perish” syntyi huippututkijoiden tunnuslauseeksi. Pian siitä tuli kaikkien akateemista uraa haaveilevien tai sen säilyttämisestä unelmoivien painajainen. Kahvilapöydässä kuultu lause on merkitty 60 vuotta sitten Columbian yliopiston geenitutkijan Kimball Atwoodin nimiin. Nyt periaate on jo vääntynyt muotoon ”Nettijulkaise tai tuhoudu” tai ”Ole julkisuudessa tai tuhoudu”. Tylsää.
Huhtikuun lopussa it-lehdet ja muut mediat hehkuttivat, että e-kirja on meilläkin myynnissä. Kirjan muotoon tehty tietokone, vähän samaan tapaan kuin ensimmäiset autot olivat mahdollisimman tarkka muotokopio hevoskärryistä, näivettäisi sitten painetun kirjan. Jokaisella olisi kymmeniä tuhansia kirjoja yksissä kansissa. Kukaan ei voi nähdä mitä kirja tuo tuossa oikein lukee. Kirjailijat näyttävät olevan huolissaan siitä, että iskulause muuttuu muotoon ”Nettijulkaise ja tapa kirjailija päivässä”. Kaunokirjallisuus on toinen asia kuin tietokirjallisuus, puhumattakaan tutkimusraporteista. Tieteellinen viestintä siirtyi nettiaikaan heti kun sähköinen viestintä antoi siihen mahdollisuuden. Jokainen saattoi nähdä sen kirjastoissa, missä lehtihyllyihin alkoi kiihtyvällä vauhdilla ilmestyä lappuja, joissa kerrottiin, että kirjastoon tulee vain elektroninen julkaisu. Nelli-portaalissa on nykyisin 20 yliopistoa, 25 ammattikorkeakoulua ja 13 kunnan- ja kaupunginkirjastoa.
Ensimmäinen Lapin yliopiston kuntoutuksen pääaineopiskelija väitteli samoihin aikoihin kun levisi tieto, että kuntoutuksen yliopisto-opetus pääainetasolla lopetetaan ensi syksystä alkaen. Suomen Akatemia alkaa rahoittaa kuntoutuksen tutkimusta vähintään kahdella miljoonalla eurolla vuosina 2011-2013, mutta opetusministeriö ei malta odottaa, mitä suomalainen tutkijakunta saa aikaan kuntoutustieteessä; hakemuksia on moninkertainen määrä tarjolla oleviin rahoihin verrattuna.
On vaivattomampaa, ja joskus kuvitellaan myös objektiivisempaa, jos tutkijan tai tutkimusyksikön arvoa mitataan tutkimusten saamien viittausten määrällä. Tämän mittaustavan selvät kritiikit jäävät omaan arvoonsa, koska parempaakaan vaihtoehtoa ei tunnu löytyvän. Onhan sitä paitsi yleisesti hyväksyttyä, että tiedeyhteisön kanta ratkaisee jopa totuuden maailmasta puhumattakaan nyt yksittäisen tutkijan tai tutkimustuloksen arvosta yhteiskunnalle. Omaehtoisen nettijulkaisemisen ja lehtijulkaisemisen (paperisen tai elektronisen) yksi merkittävä ero tuon publish or perish-periaatteen kannalta on, että tieteellisen julkaisun pitäisi päästä osaksi tiedeyhteisöä ja sinne ei pääse läpäisemättä portsarin katsetta, vertaisarviointia, jonka lehti itse järjestää parhaaksi katsomallaan tavalla.
Suomen Akatemian pääjohtaja Markku Mattila (esitelmä 26.3.2010) on osoittanut, että Suomi on kärjessä, jos verrataan maita (väestöön suhteutettuina) tieteellisten julkaisujen impaktipisteillä. Kakkosena on Ruotsi ja kolmantena Israel. Yhdysvallat on vasta viidentenä, sen julkaisut ovat kuitenkin lähes 60 prosenttia kaikista (Suomen vain 1,1 prosenttia). Aivan samoin Suomi voittaa kliinisen lääketieteen osakilpailun julkaisukohtaisten sitaattien sarjassa, 16,98 per paperi, kun kakkoseksi tulleella Alankomailla on 16,21. Suomessa syntyi vuosina 1997-2007 julkaisuja 22,758, kun niitä Alankomaissa oli 64,335 ja viidenneksi jääneellä USA:lla 709,347.
Näistä erinomaisista kymmenen vuoden kertymätuloksista huolimatta meidän tilannettamme pidetään huonona, koska kehitys on joko pysähtynyt tai taantunut. Kansainvälisyyttä on vähän, tutkimusryhmät pieniä, kunnianhimo vähäistä, infrastruktuurit rapistuneet. Yliopistojen vertailuissa Helsingin yliopisto on joko 78. (ARWU) tai 108 (Times). Miten kuntoutus sijoittuisi tässä kilvassa? Onko kunnianhimoa, kansainvälisyyttä, suuria tutkimusryhmiä, toiminnallista perustaa?
Kanadalaiset University of British Columbian liikuntalääketieteen ja fysioterapian tutkijat ovat tehneet käsityksensä mukaan – eikä sitä voikaan osoittaa vääräksi – ensimmäisen selvityksen eniten siteeratuista kuntoutusartikkeleista, top 100.[ Shadgan, Roig, Haj Ghanbari, Reid Top-Cited Articles in Rehabilitation. Archives of Physical Medicine and Rehabilitation, vol. 91, May 2010. ]
Heti on paljastettava, että yhtään suomalaista artikkelia ei ole sadan eniten siteeratun jutun joukossa. Kaksi kolmesta on Yhdysvalloista, 11 Kanadasta, 9 Englannista ja sitten Tanskasta (4), Ruotsista (3), Saksasta (2), Australiasta (2), Sveitsistä (1) ja Alankomaista (1).
Jos haluaa olla ajankäyttönsä suhteen rationaalinen, kannattaa lukea vain kahta kuntoutusalan lehteä, sillä Archives of Physical Medicine and Rehabilitation (61) ja Physical Therapy (19) kattavat 80 % kaikista huippuartikkeleista. Muut lehdet jäävät alle viiden artikkelin. Vain yksitoista lehteä on saanut edes yhden juttunsa sadan suosituimman joukkoon.
Kaksi selvästi eniten siteerattua artikkelia käsittelivät toimintakyvyn mittaamista: Fairbanks, Couper, Davies ja O’Brien vuodelta 1980 (1109 sitaattia) Oswestrya ja Bohannon, Smith vuodelta 1987 (872 sitaattia) Ashworthin asteikkoa. Muut jäivät alle 500 sitaatin. Sadasta artikkelista vain 9 oli RCT-artikkeleita, kaksi kolmesta on tapaustutkimuksia. Kuntoutuksen tieteellisen tutkimuksen ajallinen huippu sijoittuu 1980-luvun lopulle, mikä kertoo paljon nykyisestä kiinnostuksesta. Tietenkin on huolestuttavaa, että nopean maineen saaneita uusia tutkimuksia ei ole, jo 2002 on nollavuosi. Kuntoutuslehtien impaktipisteet (so. lehden kaikkien juttujen saamat viittaukset keskimäärin kaikissa lehdissä) ovat alhaisia, mikä osaltaan kertoo mittarin tiedeyhteisöriippuvuudesta. Noilla kahdella kärkijulkaisulla vuoden 2008 pisteet olivat kummallakin 2,2 kun genetiikan ja neurologian erikoislehdet voivat saada kymmenkertaiset pisteet.
Suomessa on kuntoutuksen tutkimuksessa ollut tapana vetäytyä kulttuuriverhon suojaan. ”Koska kuntoutus on niin vahvasti riippuvainen hyvinvointipalvelujärjestelmän erityispiirteitä, kansainväliset tutkimukset eivät sellaisinaan ole sovellettavissa ja kun maailmakin muuttuu niin nopeasti, omat vanhat tutkimuksetkin ovat nopeasti käyttökelvottomia”. Kun tähän vielä lisää, että julkaisukieli vinouttaa vertailut erittäin voimakkaasti, voi olla, että suomalaisia julkaisuja (englanniksi) ei koskaan tule näkymäänkään kuntoutuksen top100:ssa. Kilpailu käydäänkin kotimaan sarjassa, vaikka – kuten lehtikeskustelusta aivan näiltä toukokuun 2010 viimeisiltä päiviltä on voinut havaita – kaikki tärkeä on sanottava englanniksi. Suomalaisilla tutkijoilla on vankka jalansija jo Cochrane-katsauksissa joillakin kuntoutuksen erityisaloilla.
Suomi on saanut ensimmäiset kuntoutusoppinsa Yhdysvalloista, missä kuntoutustiede elää vanhaa nousukautta. Eräät Euroopan maat tunnustavat myös, että kuntoutuksen tieteellisessä tutkimuksessa on järkeä ja että kuntoutus on kysymys, jota ei voi ratkaista vain käytännön sosiaali- ja työvoimapolitiikalla.

Nimimerkki Ajatuksia kuntoutuksesta